Meksikonkarvatonkoira

ROTUMÄÄRITELMÄ (Kennelliitto 15.4.2014)

XOLOITZQUINTLE – MEKSIKONKARVATONKOIRA

Katherine Walch on ehkä ainoa henkilö kertomaan tämän rodun aitoudesta ja ihmisistä, jotka ovat tämän rodun alkuperäisen yksilön etsineet.
Rio Balsas on paikka josta rotu on lähtöisin, sieltä on löydetty rodun ensimmäiset yksilöt. Norman Wright ja Lascelles de Premio Real etsivät rodun alkuperäiset yksilöt ja olivat ensimmäiset, jotka kasvattivat Xoloja.

Vielä selvittämätön asia on ovatko muut karvattomat rodut sukua Xoloille. Koiria oli Aztecien aikakaudella jo ennen Espanjalaisten valloittajien saapumista Mexicoon. Valloittajien saapumisen myötä monet alkuperäiskansat joutuivat vetäytymään vuoristoon, heillä oli myöskin näitä koiria mukanaan. Ne koirat, jotka olivat vielä valloituksen jälkeen jäljellä alkoivat harveta. Osa niistä myös sekoittui muihin rotuihin, mutta niiden geenistö oli karaistunut ja karvaton ominaisuus oli niin periytyvä, että se jatkui näihin päiviin saakka.

Fray Xavier de Clavijero (v.1731-87) kertoo Xolon olevan “karvaton sileä ihoinen” ja lisäksi pahoittelee, että rotu oli hitaasti kuolemassa sukupuuttoon.
Se on kuitenkin kaikesta huolimatta kestänyt vuosituhantisen matkansa  nykypäiviin saakka. Monet Mexicolaiset hätääntyivät ja yrittivät säilyttää rodun risteyttämällä Xolon muiden rotujen esim. mäyräkoiran ja villakoiran kanssa.
Valitettavasti, puuttuu täsmällinen tieto siitä, miltä Xolon pitäisi näyttää, miltä se on alunperin näyttänyt.
Tämä oli ennen kuin 1950 luvulla F.C.M (Federacion Canofila Mexicana, A.C.) otti päättäväisesti asian hoitaakseen. Silloin myös päätettiin suorittaa tutkimuksia rodun alkuperästä.
Tutkimusmatka järjestettiin eteläiseen osavaltioon paikkaan nimeltä  River Blasas Guerrero, sieltä haettiin takaisin rodunjalostus materiaalia ja aloitettiin suunnitelmallinen ohjelma rodun jalostuksessa.

Huomattavimmat tutkimusmatkailijat olivat Norman Pelham Wright ja Lascelles de Premio Real, molemmat  olivat F.C.M.:n jäseniä. Heidän tehtäväkseen koitui löytää kohtuullisen puhdasrotuinen yksilö malliksi. Yksi huomioonotettava seikka oli pitää mielessä Mexicon syrjäisimmät kansat ja heidän koiransa siellä. Arvioida heidän Xolonsa, oliko heillä suunnitelmallinen rodunjalostus?
Tutkimusten tuloksena oli, että siellä oli vuosikausia otettu huomioon rodun jalostuksessa, että karvaton/karvaton  yhdistelmä vähentää karvaisten pentujen määrää. Niinpä tulevien sukupolvienkin toivottiin kasvattavan Xoloja näin. Vastuuntuntoinen Xolo kasvattaja, joka kasvattaa ainoastaan karvaton/karvaton yhdistelmiä harvoin saa pentueen, jossa on karvaisia pentuja. Näin silloin uskottiin.

Näinä päivinä F.C.M. Ei ole rekisteröinyt suuria Xolo määriä.
Monen Meksikosta peräisin olevan Xolon jälkikasvu on kulkeutunut  Eurooppaan saakka. Joku on löytänyt ja vienyt  mukanaan muihin maihin.
Rotu on hyväksytty F.C.I. :n (Federacion Canofila International). F.C.I. on Maailman koira järjestö, pääpaikka sillä on Belgiassa ja siihen on liittynyt satoja maita ympäri maailmaa. Ainoat maat, jotka eivät käytä F.C.I.:n rotumääritelmää no.234 Xolosta ovat Canada ja USA. Lopullinen rotumääritelmä hyväksyttiin F.C.I.:ssä sen jälkeen kun oli suoritettu joitain tutkimuksia. Alunperin rotumääritelmä oli virheellinen, koska pre-Columbian keramiikka kuvasi Xolon harhaanjohtavasti, lyhyt jalkaiseksi. Tämä keramiikka kuvaa itse asiassa miltä Xolon pentu näyttää jossakin kahden ja viiden viikon ikäisenä.

Kerrotaan myös, että Aztecien aikakaudella ihmiset söivät  Xolon lihaa. Heidän jumalanpalvontansa ja rituaaliensa osa oli Xolon liha, joka oli myöskin herkullista. Lihavan koiranpennun liha oli herkullisempaa, kuin täysikasvuisen liha. Xoloja myytiin myöskin yleisillä markkinoilla. Nuoria koiria oli lihotettu ja kuohittu myyntiä varten. Uskottiin lihan parantaviin voimiin. Rintatauti (keuhkotauti) parani Xolon lihalla. Lihan uskottiin myös vangitsevan ahdistusta, pahoja unia ja suojaavan pahalta influenssalta. Sen lihan uskottiin myös lisäävän miehen potenssia.

Aztecien kalenterissakin kuvataan tätä koiraa. Tänään koiran pää on helppo  löytää “ kello 7 alueelta”. Nahua ihmiset uskoivat, että maanpäällinen elämä oli vähemmän tärkeää. He uskoivat kuoleman jälkeiseen elämään.
Kuolema kesti heidän mielestään 4 vuotta jossa oli 9 tasoa. Kuoleman jälkeen joutui ensin paikkaan, jota he kutsuivat “alamaailmaksi”. Siellä tuli ensin kestää ja voittaa karsinta sarjat. Sitten vasta pääsi Ameyoacan (onnellinen paikka taivaan uumenissa). Päästäkseen tähän paratiisiin, he uskoivat, että Xolo oli elintärkeä olla mukana. Hän, Xolo, opasti ja tiesi kuinka ylittää virrat matkalla tuntemattomaan ja löytää turvallisin kulkureitti luo ikuiseen onnellisuuteen ja haudan lepoon. Xolo eli elinpäivänsä isäntänsä kanssa, kuin myös kuoli isäntänsä kanssa. Xolo haudattiin isäntänsä kanssa, koska uskottiin sen turvaavan isäntänsä kaikelta, ajalliselta ja hengelliseltä pahalta. Huomioon ottaen näiden koirien elinikä, vanhat uskomukset ja tietty identiteetin vähentyminen Meksikolaisten keskuudessa. Espanjalaisten valloitusten jälkeen Xolo on kuitenkin paljon kokenut matkallaan nykypäivään. Xoloa ei ole kohdeltu kuin pelkkää koiraa Meksikosta.

Tänä päivänäkään ei voi nähdä hylätyn karvattoman Xolon vaeltavan kadulla Meksikossa, niin kuin kulkukoiran. Syrjäseutujen ihmiset suhtautuvat edelleenkin näitä koiria kohtaan kunnioittavasti. Naiset siellä ajattelevat koirien kosketuksen kaunistavan, parantavan reumatismia. Xolon lämpimyys on lohduttavaa ja parantavaa.

 

XOLO – koira muinaisuudesta
Meksikossa on kaksi koirarotua, joita voidaan pitää alkuperältään täysin meksikolaisina. Tunnetumpi niistä on chihuahua, joka on saanut nimensä Meksikon erään osavaltion mukaan. Mutta kiinnostavampi niistä on ilman muuta meksikolainen ”muinaiskoira” – harvalukuinen rotu xoloitzcuintle, meksikonkarvatonkoira. Kansan suussa hankala nimi lyhentyy muotoon xolo, joka lausutaan suunnilleen ”sholo”. Se on legendaarinen ja erittäin epätavallinen koira, joka hikoilee ihon kautta ja jolla tuskin on karvaakaan ruumiissaan!

Amerikkalainen eläintieteilijä Norman Pelham Wright, joka on erikoistunut esihistoriallisiin Meksikossa esiintyviin eläinlajeihin, kutsuu xoloa muinaiskoiraksi, joka yhdessä kuuluu muiden tuntemattomien koiratyyppien kanssa  kauan sitten Itä – Aasiasta Beringin salmen kautta Etelä-Amerikkaan kulkeutuneisiin koiriin. Sen lähin sukulainen on toinen karvaton koirarotu, kiinanharjakoira, joka on peräisin manchuriasta.

Xolo on selvästi suurempi kuin kiinanharjakoira, eikä sillä ole karvaa päässään. Saksalainen eläintieteilijä Alfred Brem antoi xololle latinalaisen nimen Canis caribbaeus, kun hän löysi tämän koirarodun Yukatanin niemimaalta Meksikosta. Hän luuli löytäneensä villin, tieteelle tuntemattoman koiralajin.

On paljon todisteita siitä, että meksikolaisilla intiaaneilla oli xoloja suuria määriä kauan ennen valloittajakansojen tuloa Meksikoon. Xolo on koirarotu, jolla on ollut niin voimakas uskonnollinen merkitys, että sitä on käytetty lääkeaineiden valmistukseen. Intiaanit myös söivät xolon lihaa, jolla espanjalaisten tutkijoiden raporttien mukaan uskottiin antavan uskonnollista voimaa. Lihaa myös pidettiin herkkuna. Espanjalainen historoitsia Bernal Diaz del Castillo mainitsi eräässä tutkimuksessaan, että karvattomien koirien lihaa oli myynnissä intiaanien markkinapaikoilla 1500 – luvulla. Myös Espanjalaiset valloittajat mieltyivät lihan makuun noihin aikoihin.

Xoloitzcuintle merkitsee Wrightin mukaan ” hän, joka varastaa ruokaa ja jonka hampaat ovat terävät kuin obsidian”. Obsidian on tulivuoren kivettynyttä laavaa, joka muistuttaa lasia. Rodun nimi merkitsee myös, että koiran katsotaan edustavan Xolotl – jumalaa maan päällä. Atsteekki – intiaaneilla oli jumala nimeltä Xolotl ja sana itzcuintle tarkoittaa koiraa.

Koiran vanha, uskonnollinen rooli perustuu uskomukseen, joka on vielä tänäkin päivänä laajalle levinnyt Meksikon eräiden kansanryhmien keskuudessa. Uskomuksen mukaan kuolleiden ihmisten täytyy ylittää ainakin yksi vaarallinen virta ennen kuin heidän sielunsa pääsee luvattuun maahan. Matkalla seurasi mukana koira, jonka tehtävänä oli pelastaa isäntänsä krokotiileja kuhisevassa virrassa. Vain mustien koirien katsottiin kykenevän tähän. Xolo – rotuna väheni kuitenkin uhkaavasti, koska koirat pääsääntöisesti lopetettiin niiden isäntien kuollessa, jotta ne voisivat suoriutua tehtävästään. Rotu on tänään hyvin harvinainen. Koirien tämän hetkistä tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, mutta meksikolaiset koiraihmiset arvelevat rodun yksilöitä olevan noin 2000.

Xolo on koira, jolla on erikoisia ominaisuuksia. Koska sillä ei ole karvoja, sillä ei myöskään ole kirppuja. Se hikoilee ihon kautta. Geneetikot sanovat, että dominoiva geeni aiheuttaa karvattomuuden, mutta että koirilla on myös resessiivinen, karvapeitteen aiheuttava geeni. Karvallisilla xoloilla on lyhyt ja sileä karvapeite.

Ennen aikaan ja vielä tänä päivänäkin maaseudulla naiset, joilla on kuukautiskipuja, voivat lämmittää vatsaansa ottamalla xolon mukaan vuoteeseen. Vanhat ihmiset Guerron osavaltiossa uskovat, että xolon omistaminen suojelee kurkkukivulta ja muilta sairauksilta.

Vuonna 1955 otettiin uusi askel xolon suojelemiseksi, sillä tuolloin uskottiin rodun olevan sukupuuton partaalla. Vain yksi rodun edustaja oli tuolloin Meksikon Kennelklubin rekisterissä. Kymmenen vuotta myöhemmin rekisteröityjä koiria oli 70, ja yksityiskohtainen rotumääritelmä oli laadittu ja julkaistu. Guerron osavaltioon tehtiin retkiä, joiden tuloksena löydettiin ja hankittiin pääkaupunkiin erinomaisia yksilöitä rodun jalostusta varten. Nykyisin suurin osa rekisteröidyistä xoloista polveutuu Guerrosta hankituista yksilöistä.
Xololla on kolme fyysistä ominaisuutta, joka erottaa sen useimmista muista koiraroduista. Sillä on usein hammaspuutoksia. Sen ruumiinlämpö on useita asteita ”normaalin” koiran ruumiinlämpöä korkeampi ja se hikoilee ihon kautta, varsinkin ruumiin alaosasta. Lisäksi se on karvaton.

Xololla on runsaasti ylpeyttä ja charmia. Se on hauska, täysin itsenäinen eikä yleensä kunnioita vähääkään omistajansa toivomuksia. Se on hyvin puhdas ja sen sanotaan varastavan ruokaa aina, kun vain voi. Kaikki tämä siis eläintieteilijä Norman Pelham Wrightin mukaan.