Totuus kohutusta lakihankkeesta – Karannut lemmikki koe-eläimeksi?

Koe-eläin lakia ollaan muuttamassa niin, että se mahdollistaisi karanneiden ja villiintyneiden kotieläinten käytön.© Coloureboc.com
Lain muutoshanke on tyrmistyttänyt eläinten puolustajat. HESYn hallituksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen pelkää, että uudistuksen myötä palataan aikaan, jolloin tutkijoille myytiin jopa varastettuja eläimiä.

 

Nykyinen laki kieltää irrallaan tavattujen eläinten käytön eläinkokeissa, mutta lakimuutoksen myötä se tulisi tietyissä tilanteissa mahdolliseksi, kertoo eläinlääkintöylitarkastaja Tiina Pullola maa- ja metsätalousministeriöstä. Lakiesitys perustuu uuteen EU:n koe-eläindirektiiviin, joka kattaa uutena eläinryhmänä villiintyneet eläimet irrallaan tavattavien eläinten lisäksi.

Helsingin Eläinsuojeluyhdistys HESY antoi ministeriölle lausuntonsa lakiesityksestä. Yhdistys vastustaa lakia siltä osin kuin “se mahdollistaa karanneiden, kadonneiden ja hylättyjen lemmikkien käytön koe-eläiminä”. Lakimuutos on herättänyt myös huolta ja suoranaista raivoa netin keskustelupalstoilla.

Poikkeustilanne
Pullola toteaa, että laista noussut huoli perustuu osittain väärinkäsitykseen. Hän korostaa, että lakiehdotuksessa irrallaan tavattujen kotieläinten käyttö olisi pääsääntöisesti kielletty, mutta eräissä tilanteissa lupa voitaisiin myöntää.

– Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että poikkeuslupa voitaisiin myöntää tilanteessa, jossa tutkimusta ei voitaisi tehdä millään muilla eläimillä. Silloinkin pitäisi olla vakava uhka ihmisten tai eläinten terveydelle tai ympäristölle.

Lakiesitys kattaa eläinten käytön tieteellisiin ja opetustarkoituksiin. Hannele Luukkainen sanoo, että tieteellisen käytön määritteleminen on veteen piirretty viiva.

– Sanaa tieteellinen käytetään omiin tarkoitusperiin, hän sanoo ja ottaa esimerkiksi Japanin valaanpyynnit, joita perustellaan tieteellisellä tutkimuksilla, vaikka valaan liha päätyy ravintoloihin.

– Tiede on todella heikolla pohjalla, jos kokeita ryhdytään tekemään löytöeläimillä.

Luvanvaraista
Eläinlääkintöylitarkastaja Pullola sanoo, että pelko lain väärinkäyttämiseen on turha, koska kokeita varten tarvitaan aina lupa eläinkoelautakunnalta.

– Poikkeuslupaa ei voida myöntää tutkimukseen, joka voitaisiin tehdä muilla eläimillä. Se on aina ensisijainen lähtökohta.

Lain mukaan koe-eläinlaitoksen on pidettävä kirjaa eläinten alkuperästä, myynnistä ja muusta luovutuksesta.

Vuosikymmenet eläinsuojelutyötä tehnyt Luukkainen pelkää, että lakimuutos kuitenkin huonontaa eläinten turvaa.

– Olen nähnyt ajan, kun eläimiä myytiin ovelta. Kuka tahansa pystyi myymään toisen lemmikin ja väittää sitä omakseen. Sitä pimeää historiaa en halua takaisin.

Sanaleikkiä
Uusi laki uudistaa paitsi lain sisältöä myös käsitteitä. Tähän mennessä laissa on käytetty sanoja eläinkoe ja eläinkoelautakunta. Nyt niiden tilalle esitetään “direktiivin terminologiaa noudattaen” sanoja hanke ja toimenpide sekä hankelupalautakunta. Hanke tarkoittaa kokonaisuutta, johon kuuluu yksi tai useampi eläimelle tehtävä toimenpide.

SOILA SARONIEMI
soila.saroniemi@ilmedia.fi

Kopioitu lähteestä Iltalehti


Suositus mikrosirun paikaksi on muuttunut

Kuva: Suomen KennelliittoSuomessa on näihin asti asetettu koiran tunnistamista varten mikrosiru useminmiten koiran kaulaan. Sirun asetuspaikka kaulan vasemmalla puolella ei ole kuitenkaan hyvä esimerkiksi cavalier kingcharlesinpanieleilla ja muilla syringomelia-roduilla. Kaulaan asetettu mikrosiru on saattanut häiritä magnettikuvausta. Lisäksi kääpiökoirarotujen pennuille sirujen asettaminen kaulaan voi olla erittäin hankalaa.

Tästä johtuen kennelliitto on päättynät, että jatkossa mikrosiru suositellaan asetettavaksi kaikilla roduilla lapaluiden väliin.
On kuitenkin syytä huomioida koiran käyttötarkoitus sirun paikkaa valittaessa.Esimerkiksi rekikoirila sopiva sirun paikka saattaa riippua siitä, millaisia valjaita käytetään.

EU-lemmikkipassissa on sivu, jolle tunnistusmerkitsijän tulee kirjata mikrosirun asetuspaikka.


Evira: Metsästyskoirien ja viranomaisten koirien rabiesrokotusvaatimuksiin muutoksia | Kennelliitto

Evira: Metsästyskoirien ja viranomaisten koirien rabiesrokotusvaatimuksiin muutoksia | Kennelliitto.


 

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira ilmoittaa tiedotteessaan 22.9.2014, että metsästyskoirien ja viranomaisten palveluskoirien pakollisiin rabiesrokotuksiin tulee muutoksia rokotuksen voimassaoloajan osalta.

Rabiesrokotteen voimassaoloaika määräytyy jatkossa rokotteen valmistajan suosituksen mukaisesti. Suomessa käytössä olevat rabiesrokotteet ovat voimassa 3 vuotta yli vuoden ikäiselle koiralle annettuina. Ensimmäinen rokotus on annettava vähintään 21 vuorokautta ennen koiran käyttöä metsästyksessä tai viranomaisen palvelutehtävissä. Samat vaatimukset koskevat myös luolakoirametsästyksessä käytettäviä koiria.

Rokottavan eläinlääkärin on annettava koiran omistajalle tai haltijalle rokotustodistus, jossa on merkintä rokotuksen voimassaoloajasta. Eläimen omistajan tai haltijan tulee säilyttää rokotustodistus.

Muutos perustuu maa- ja metsätalousministeriön asetukseen raivotaudin vastustamisesta, joka tulee voimaan 22.9.2014. Asetuksen mukaisesti metsästykseen käytettävillä koirilla sekä viranomaisten palveluskoirilla on oltava voimassa oleva rabiesrokotus.


Catch me if you can – olen bioninen koira

Catch me if you can, olen Bioninen koira: Kymmenen kuukauden ikäinen Spaniel pentu on Britannian nuorin koira jolle tehdään täysi lonkkanivelen proteesi.
Stanley Cockerspanieli pentu havaittiin Legg-Calve-Perthesin tauti – harvinainen rappeuttava sairaus.
Turrella oli jatkuvaa kipua eikä pystynyt kävelemään, mutta sille on tarkoitus tehdä täysi lonkkanivelen proteesileikkaus.

Cockerspanielin pentu pääsi ensimmäistä ketaa kävelyillevasta, kun siitä tuli nuorin koira Britanniassa, jolle on tehty täysi lonkkaleikkaus.
Kuvassa kesken ilmalennon, Stanley näyttää maailman onnellisimmalta pennulta, juostessaan lenkillä.
Mutta kymmenen kuukauden ikäinen cockerspanieli on vasta joutumassa hänen harppaus jälkeen harvinainen rappeuttava sairaus jätti hänet pysty seisomaan tai kävelemään – kunnes nyt.

Catch me if you can - olen bioninen koira
Catch me if you can – olen bioninen koira

10kk ikäinen Cockerinpentu on kuitenkin vasta toipumassa degeneroivan sairaudesta, joka jätti pennun kävely ja seisomiskyvyttömäksi, aina leikkaukseen saakka.

Vasta viiden kuukauden iässä Stanleystä tuli Britannian nuorin koira, jolle on tehty kokonainen lonkkanivelen korjausleikkaus, ja siitä Stanley sai lisänimen Bioninen koira.

Stanley kärsi Legg-Calve Perthes:in tausita, jonka pidetään johtuvan verenkierron häiriöstä lonkkanivelen päähän ja reisiluuhun.

Riskialtis £6,000 operaatio tehdään normaalisti kaksi kertaa vanhemmalle koiralle. Leikkauksen maksoi koiran omistajien ottama vakuutus.

Lue lisää Daily Mail:in sivuilta


Dogs 101 – esittelyvideot

Discovery Channel on dokumenttiohjelmien tuotantoyhtiö. Discovery ylläpitää viittä omaa kansainvälistä kanavaansa: Discovery Channel, Discovery World, Discovery Science, Discovery Travel & Living, Animal Planet ja teräväpiirtoinen Discovery HD.

Animal Planet on kaapelin ja satelliitin välityksellä toimiva, vuonna 1996 perustettu brittiläinen televisiokanava jonka omistavat Discovery (80 %) ja BBC (20%).

Dogs 101Kanava esittää ohjelmaa ympäri vuorokauden ja se näkyy jo yli 70 maassa. Kanava on perustettu kertomaan eläimistä ja niiden suhteista ihmisiin.

Suomessa Animal Planetia voi katsoa LumoTV:n tai Canal Digitalin kautta satelliitti- tai kaapelitalouksissa. Kanava on noin 70 prosenttisesti suomeksi tekstitetty. Joitakin Animal Planetin ohjelmia on myös näytetty ilmaiskanavilla.

Lokakuussa Animal Planetin kanavilla lähetettiin pari jaksoa ohjelmasta DOGS 101, jossa käsiteltiin yhdistyksemme edustamia rotuja Perunkarvatonkoira ja Meksikonkarvatonkoira.

Mukavia katseluhetkiä!


Animal Planet: Dogs 101 – 19. lokakuuta Perunkarvatonkoira

 

Tekijöiden kuvaus ohjelmasta:

Perunkarvatonkoira on usein kova kilpalija maailman rumin koira – kilpailussa. Peruvian Inca Orchid on uniikki ja karvaton rotu, joka on erinomainen lemmikki.

[ Avaa video ]


Animal Planet: Dogs 101 – 19. lokakuuta Meksikonkarvatonkoira

Tekijöiden kuvaus ohjelmasta:

Meksikonkarvatonkoiraa pidetään kansallisaarteena Meksikossa. Se on perinteisesti suursuosikki maailman rumin koira – kilpailussa.

[ Avaa video ]

 


Pohjoismaiden voittaja 2009

Perunkarvatonkoira, Pieni

UROKSET……………………………….JUNIORLUOKKA
Indico Les Flleurs Mystiques, Eri 1, Pu1, Cac, ROP, JPMV-09, PMV-09

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Wanhan Wuoren Pohjan Kruunu, POISSA

Perunkarvatonkoira, Keskikokoinen

UROKSET……………………………….AVOINLUOKKA
Wanhan Wuoren Super Nowa, Eri 1, PU1,, Cacib, ROP, PMV-09

UROKSET……………………………….VETERAANILUOKKA
Vicus Del Nari Walc, Eri 1, PU2, ROP-Vet

NARTUT…………………………………JUNIORLUOKKA
Isanka Anta Tillca Pazzda, Eri 2
Wanhan Wuoren Haltialaulu, ERI 1, PN2, Cac, JPMV-09

NARTUT…………………………………NUORTENLUOKKA
Wanhan Wuoren Sarhkka, Eri 1, PN4, VaCac

NARTUT…………………………………AVOINLUOKKA
Wanhan Wuoren Julia’s Hope, EH 1

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Bay’s Bushyfur Amalaya Ususi, Eri 4
Huatanay Mayu Pazzda, Eri 3
Tekla, Eri 2, PN3, ReCacib
Wanhan Wuoren Walon Kajastus, Eri 1, PN1, Cacib, VPS, PMV-09

Perunkarvatonkoira, Suuri

UROKSET………………………………..JUNIORLUOKKA
Caa-Allepo W-wuoren Masuku, POISSA
Songo Suwa Amor Zafira, EH 1

UROKSET………………………………..VALIOLUOKKA
Wanhan Wuoren Auringon Jumala, Eri1, Cacib, ROP, PMV-09
Wanhan Wuoren Lumottu Tie, ERI 4
Wanhan Wuoren Naamion Welho, Eri 2, ReCacib
Wanhan Wuoren Walon Wuoksi, EH 3

NARTUT…………………………………JUNIORLUOKKA
Wanhan Wuoren Aito Lupaus, Eri 1, PN2, Cac, JPMV-09

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Wanhan Wuoren Julia’s Honour, Eri 1, PN1, Cacib, VSP, PMV-09
Wanhan Wuoren Kuukiven Koru, POISSA

Meksikonkarvatonkoira, Pieni

NARTUT…………………………………JUNIORLUOKKA
Coyolxauhqui, Eri 1, PN1, Cac, ROP, JPMV-09, PMV-09

Meksikonkarvatonkoira, Keskikokoinen

UROKSET…………………………………NUORTENLUOKKA
Alfredo Ot Pigmaliona, Eri 1, Cac, Cacib, ROP, PMV-09

Meksikonkarvatonkoira, Suuri

UROKSET…………………………………VALIOLUOKKA
Fame Factory’s Exclusive, Eri 2, ReCacib
Yakunta, Eri 1, Cacib, ROP, PMV-09

NARTUT…………………………………AVOINLUOKKA
Fullibus Xamara, Eri 2, PN2, VaCac, ReCacib
Xibalba’s Ninomati, Eri 1, PN1, Cac, Cacib, VSP, PMV-09, FIMVA

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Fame Factory’s Just Excellent, EH 1


Voittaja 2009 tulokset

Perunkarvatonkoira, Pieni

UROKSET……………………………….JUNIORLUOKKA
Indico Les Flleurs Mystiques, Eri 1, Pu1, ROP, Jv-09, V-09

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Wanhan Wuoren Pohjan Kruunu, POISSA

Perunkarvatonkoira, Keskikokoinen

UROKSET……………………………….AVOINLUOKKA
Wanhan Wuoren Super Nowa, Eri 1, PN1, VSP, V-09

NARTUT…………………………………JUNIORLUOKKA
Isanka Anta Tillca Pazzda, Eri 2
Wanhan Wuoren Haltialaulu, *Tulos puuttuu
Wanhan Wuoren Hitti On Pop, Eri 1 , PN4, VaCa

NARTUT…………………………………NUORTENLUOKKA
Wanhan Wuoren Sarhkka, Eri 2, PN3, Cac

NARTUT…………………………………AVOINLUOKKA
Wanhan Wuoren Julia’s Hope, EH

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Bay’s Bushyfur Amalaya Ususi, Eri 4
Huatanay Mayu Pazzda, Eri 3
Tekla, Eri 2, PN2, ReCacib
Wanhan Wuoren Walon Kajastus, Eri 1, PN1, Cac, ROP, V-09

Perunkarvatonkoira, Suuri

UROKSET………………………………..JUNIORLUOKKA
Caa-Allepo W-wuoren Kaze, Eri1, Pu1, Cac, ROP, V-09
Songo Suwa Amor Zafiro EH 3

Wanhan Wuoren Coya’s Sleipnir, EH 4
Wanhan Wuoren Naisen Kosto, Eri 2, PU3, VaCac

UROKSET………………………………..VALIOLUOKKA
Wanhan Wuoren Auringon Jumala, Eri1, PU2, Cacib
Wanhan Wuoren Naamion Welho, Eri 3
Wanhan Wuoren Walon Wuoksi, Eri 2, Pu4, ReCacib *

NARTUT…………………………………JUNIORLUOKKA
Wanhan Wuoren Aito Lupaus, Eri 1, PN2, Cac

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Wanhan Wuoren Julia’s Honour, Eri 1, PN1, Cacib, VSP, V-09

Meksikonkarvatonkoira, Pieni

NARTUT…………………………………JUNIORLUOKKA
Coyolxauhqui, Eri 1, PN1, Cac, ROP, V-09

Meksikonkarvatonkoira, Keskikokoinen

UROKSET…………………………………NUORTENLUOKKA
Alfredo Ot Pigmaliona, Eri 1, PU1, Cac, Cacib, ROP, V-09

Meksikonkarvatonkoira, Suuri

UROKSET…………………………………VALIOLUOKKA
Fame Factory’s Exclusive, Eri 2, ReCacib
Yakunta, Eri 1, Cacib, VSP, V-09

NARTUT…………………………………AVOINLUOKKA
Fullibus Xamara, Eri1, PN1, Cac, Cacib, ROP, V-09
Xibalba’s Ninomati, Eri 2, Pu2, Vaca, ReCacib

NARTUT…………………………………VALIOLUOKKA
Fame Factory’s Just Excellent, Eri 1, PN3


Koiranäyttelysäännöt

KOIRANÄYTTELYSÄÄNNÖT

Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 30.5.2010. Voimassa 1.1.2011.

  1. YLEISTÄ 2
  2. NÄYTTELYN TARKOITUS 2
  3. OSALLISTUMISOIKEUS 2
  4. ILMOITTAUTUMINEN 3
  5. ILMOITTAUTUMISMAKSUN PALAUTTAMINEN 4
  6. NÄYTTEILLEASETTAJAA KOSKEVIA MÄÄRÄYKSIÄ 4
  7. VASTUUVAKUUTUS 5
  8. ULKOMUOTOTUOMARIT 5
  9. KOIRIEN ARVOSTELU 5
  10. ARVOSTELUPERUSTEET 5
    10.1. Laatuarvostelu 6
    10.2. Kilpailuarvostelu 6
  11. ARVOSTELULUOKAT 7
  12. PALKINTOA OSOITTAVAT NAUHAT 9
  13. ARVOSTELUN MUUTTAMINEN 10
  14. MUUT OHJEET 10
  15. VALITUKSET 10
  16. VOIMASSAOLO 10

LIITTEET KOIRANÄYTTELYSÄÄNTÖIHIN

2. Yleinen jääviyssääntö

3. FCI:n käyttökoirarodut

4. Muutoksenhaku

 

1. YLEISTÄ

Näitä sääntöjä noudatetaan Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n (jäljempänä Kennelliitto) hyväksymissä koiranäyttelyissä. Ilmoittaessaan koiran näyttelyyn näytteilleasettaja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä näitä sääntöjä täydentäviä Kennelliiton näyttelynjärjestämisohjeita ja FCI:n ohjeita sekä suostuu siihen, että hänen ilmoittautumislomakkeessa antamansa henkilö – ja osoitetiedot saa julkaista ja antaa ulkopuolisille, ellei hän ole tätä osoitetietojen osalta erikseen kieltänyt.

Näyttelystä on ilmoitettava vähintään kaksi kuukautta ennen sen toimeenpanemista Kennelliiton julkaisussa Koiramme-Våra Hundar.

 

2. NÄYTTELYIDEN TARKOITUS

Näyttelyiden tarkoituksena on tarjota koiraharrastajille mahdollisuus kilpailla omistamiensa/ esittämiensä koirien kanssa. Koiranäyttelyissä koiraharrastajalla on tilaisuus vertailla jalostustyön tuloksia ja arvioida rodun jalostusmateriaalia.

Koirien hyvinvoinnin on oltava koiranäyttelyissä aina etusijalla.

 

3. OSALLISTUMISOIKEUS

Näyttelyyn saavat osallistua FCI:n tunnustaman maan kenneljärjestössä rekisteröidyt FCI:n ja Pohjoismaisen Kennelunionin PKU:n hyväksymien rotujen koirat, jotka on tunnistusmerkitty Kennelliiton hyväksymällä tavalla ja täyttävät voimassa olevat Kennelliiton hyväksymät terveysmääräykset. Kansainvälisissä näyttelyissä rodut, joita FCI ei ole hyväksynyt, sijoitetaan näyttelyluettelossa omaan osioonsa ja ne eivät osallistu ryhmäkilpailuihin.

Arvostelun aikana ei koiralla saa olla kuonokoppaa tai muuta vastaavaa hallintavälinettä.

Näyttelyyn ei saa osallistua

  • koira, jota ei ole rokotettu Kennelliiton rokotusmääräysten mukaan
  • sairas koira
  • uros, jolla ei ole normaalit kivekset, ellei urosta ole kastroitu vamman tai sairauden takia, mistä on esitettävä Kennelliiton hyväksymä eläinlääkärintodistus. Lisäksi vaaditaan eläinlääkärintodistus tai näyttelytulos, josta ilmenee, että uroksella on ollut vähintään 6 kk. iässä normaalit kivekset.
  • kantava narttu 30 vuorokautta ennen laskettua aikaa (laskettu aika = 63 vrk ensimmäisestä astutuksesta) ja synnyttänyt narttu alle 75 vrk synnytyksen jälkeen.
  • Suomen lain vastaisesti typistetyt koirat (erillinen luettelo roduista, joilla esiintyy ns. luonnontöpöhäntäisyyttä)
  • vaarallisen vihainen koira
  • koira, joka on saanut näyttelyssä kolme kertaa laatumaininnan ”hylätty” käyttäytymisen takia
  • koira, jolle on tehty jokin toimenpide rotumääritelmän mukaan tai muuten viaksi katsottavan ominaisuuden korjaamiseksi
  • koira, jonka karvapeite on värjätty tai joka on trimmattu rotumääritelmän vastaisesti, pyrkimyksenä salata esim. pitkäkarvaisuutta tai todellista karvanlaatua
  • koiran karvapeitteen, kirsun ja ihon käsitteleminen sellaisilla aineilla, jotka vaikuttavat väriin, muotoon ja rakenteeseen on kielletty.
  • yleisen antidoping-säännön vastainen koira (liite 1)

Sääntöjen vastaisen menettelyn tutkimiseksi on näyttelytoimikunnan valtuuttamalla henkilöllä oikeus ottaa koirista tarvittavia näytteitä näyttelyn aikana tai viiden vuorokauden kuluessa näyttelyn päättymisestä.

Näyttelyyn osallistumisoikeutta ei ole

  • koiralla, jonka omistajalla tai yhdelläkin omistajista on Kennelliiton kurinpitolautakunnan lisäseuraamuksena määräämä kielto tai Kennelliiton hallituksen määräämä tilapäinen kielto osallistua näyttelyihin näytteilleasettajana tai esittäjänä
  • kasvattajaryhmällä, jonka kasvattajalla tai yhdelläkin kasvattajista on Kennelliiton kurinpitolautakunnan lisäseuraamuksena määräämä kielto tai Kennelliiton hallituksen määräämä tilapäinen kielto osallistua näyttelyihin näytteilleasettajana tai esittäjänä.

 

3.1 Jääviys

Näyttelyssä noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa Kennelliiton yleistä jääviyssääntöä.

 

3.2. Terveysmääräykset

Näyttelyn eläinlääkäri voi tarkastaa koiria ja todetessaan koiran sairaaksi, hänellä on oikeus poistaa se näyttelystä. Eläinlääkäri voi myös ottaa koirista näytteitä näyttelyn aikana tai viiden vuorokauden kuluessa näyttelyn päättymisestä.

 

4. ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen on tehtävä joko postitse tai sähköisesti Kennelliiton hyväksymällä lomakkeella, joka on maksuineen toimitettava näyttelytoimikunnalle ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Sekä maksupäivän että kirjeen postileiman päiväyksen on oltava viimeistään ilmoittautumisajan päättymispäivä.

Koira on ilmoitettava näyttelyyn sillä nimellä ja sen rotuisena, jolla se on rekisteröity. Se on ilmoitettava laatuarvosteluluokkaan, johon se on oikeutettu osallistumaan.

Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen koiraa ei voida siirtää toiseen luokkaan (ellei kysymyksessä ole järjestäjästä johtuva virhe) seuraavia tapauksia lukuun ottamatta:

  • Suomen Muotovalion arvon saavuttanutta koiraa, joka voidaan siirtää valioluokkaan
  • Suomessa/Pohjoismaissa käyttöluokkaan oikeuttavat tulokset saavuttanutta koiraa, joka voidaan siirtää käyttöluokkaan.

Jos koirasta on ilmoitettaessa annettu vääriä tietoja, koira voidaan sulkea näyttelystä ja mitätöidä sille jo mahdollisesti annetut tulokset.

5. ILMOITTAUTUMISMAKSUN PALAUTTAMINEN

Ilmoittautumismaksu palautetaan näytteilleasettajan niin halutessa, jos

  • näyttely peruutetaan
  • ilmoittautuminen peruutetaan tuomarimuutoksen vuoksi, ellei näyttelytoimikunta ole etukäteen ennen ensimmäisen ilmoittautumisajan päättymistä ilmoittanut rodulle varatuomaria näyttelyn virallisessa tiedotteessa (Koiramme-Våra hundar)
  • näyttelyilmoittautuminen on myöhästynyt
  • näyttelyyn ilmoitetun koiran kasvattaja kutsutaan kyseisen rodun tuomariksi ilmoittautumisajan päätyttyä
  • arvostelun aikana todetaan, että näytteilleasettajan uroksella ei ole normaalit kivekset eikä ole eläinlääkärintodistusta kastroinnista

Ilmoittautumismaksua ei palauteta, jos

  • näyttelyyn ilmoitettua koiraa ei ole rokotettu tai tunnistusmerkitty Kennelliiton määräysten mukaisesti
  • näyttelyyn ilmoitettu koira tai sen omistaja sairastuu
  • näyttely peruutetaan force majeure –syystä (yleisötapahtumien kieltäminen viranomaisten toimesta, liikennelakko, koirien terveystilanne jne.)

Näyttelytoimikunnalla on oikeus periä ilmoittautumismaksun palauttamisesta aiheutuvat pankki- ja käsittelykulut.

 

6. NÄYTTEILLEASETTAJAA KOSKEVIA MÄÄRÄYKSIÄ

Näytteilleasettajan tulee huolehtia koiransa hyvinvoinnista ja hyvästä kohtelusta.

Näytteilleasettaja vastaa esittämiensä/omistamiensa koirien näyttelyssä mahdollisesti aiheuttamista vahingoista.

Näytteilleasettaja ei saa puhutella arvostelevaa tuomaria näyttelypaikalla ennen arvostelua eikä arvostelun aikana ilman pakottavaa syytä.

Näytteilleasettaja ei saa häiritä eikä moittia tuomaria tai muuten käyttäytyä näyttelypaikalla sopimattomasti tai hyvän tavan vastaisesti.

 

7. VASTUUVAKUUTUS

Näyttelynjärjestäjän pitää ottaa ryhmätapaturmavakuutus tuomareille ja kehätoimitsijoille sekä vastuuvakuutus, joka kattaa sen osan korvausvastuusta, joka näyttelyiden järjestämisestä voi syntyä yleisöä, toimihenkilöä tai ulkopuolista kohdanneesta henkilö- tai esinevahingosta.

 

8. ULKOMUOTOTUOMARIT

Arvostelevan tuomarin on oltava Suomen Kennelliiton hyväksymä ulkomuototuomari.

 

9. KOIRIEN ARVOSTELU

Ulkomuototuomari antaa jokaisesta arvostelemastaan koirasta kirjallisen lausunnon Kennelliiton lomakkeella. Lomakkeen jäljennös annetaan näytteilleasettajalle.

Tuomari voi niin harkitessaan hyväksyä vain Kennelliiton vahvistaman eläinlääkärintodistuksen ja huomioida sen arvostelussaan, jos koiralla on näyttelyarvosteluun vaikuttava vamma (esim. nikamavika hännässä tai hammaspuutos).

Esitetystä todistuksesta on tehtävä merkintä arvostelulomakkeeseen.

Tuomarin todettua, ettei uroksella ole normaalit kivekset, urosta ei arvostella, ellei kysymyksessä ole kohdan 3 mukaisesti kastroitu uros. Jos urosta ei arvostella, sen ilmoittautumismaksu palautetaan kohdan 5. mukaisilla pankki- ja käsittelykuluilla vähennettynä.

Koiraa ei saa häiritä sitä arvosteltaessa eikä pyrkiä huonontamaan sen kilpailumahdollisuuksia.

Koiran esiintymistä ei saa yrittää parantaa kehän sisä- tai ulkopuolella arvostelua häiritsevästi. Ulkomuototuomarin tai kehätoimitsijan tulee puuttua kehän sisä- tai ulkopuolella tapahtuvaan arvostelua häiritsevään toimintaan.

Arvostelusta myöhästynyt koira voi saada ainoastaan laatuarvostelun.

Kun koira on tuotu kehään mittausta ja/tai laatuarvostelua varten, se on esitettävä kaikissa niissä kilpailuluokissa, joihin sen saamat palkinnot oikeuttavat sen osallistumaan ellei näyttelytoimikunta ole antanut koiralle lupaa poistua ennen näyttelyn päättymistä.

 

10. ARVOSTELUPERUSTEET

Koirat arvostellaan luokittain näyttelysäännön mukaisessa järjestyksessä. Koirista annetaan kirjallinen laatuarvostelu ja laatumainintaa osoittava palkintonauha.

 

10.1. Laatuarvostelu

Laatuarvostelussa annetaan niin monta eri laatumainintaa, kuin koirien laatu edellyttää.

Laatumaininnat:
Tuomarin antaman laatuarvostelun tulee vastata seuraavia määritelmiä:

ERINOMAINEN voidaan antaa koiralle, joka on hyvin lähellä rotumääritelmän ihannetta, joka esitetään erinomaisessa kunnossa, jolla tasapainoinen luonne, joka on korkealuokkainen ja joka on olemukseltaan erinomainen. Sen ulkomuodolliset ansiot ovat suuret ja virheet vähäiset ja sen tulee omata sukupuolelleen tyypilliset piirteet.

ERITTÄIN HYVÄ voidaan antaa koiralle, joka omaa rodulle tyypilliset piirteet, jolla on tasapainoinen rakenne, ja joka on hyvässä kunnossa. Muutama vähäinen virhe voidaan sallia, mutta ei rakenteellisia virheitä. Tämä laatumaininta voidaan antaa vain tasokkaalle koiralle.

HYVÄ annetaan koiralle, joka on rodulleen tyypillinen, mutta sillä on selkeitä virheitä.

TYYDYTTÄVÄ tulee antaa koiralle, joka vastaa rotuaan ilman yleisesti hyväksyttyjä rodun piirteitä, tai jonka fyysisessä kunnossa on toivomisen varaa.

HYLÄTTY tulee antaa koiralle, joka ei rakenteeltaan vastaa rotumääritelmää, jonka käytös ei ole rotumääritelmän mukainen tai se on selvästi vihainen, jolla on sääntöjen vastainen kivespuutos, hammaspuutoksia tai poikkeavuutta purennassa tai leuoissa, jonka väritys tai karvapeite on puutteellinen tai joka osoittaa selvästi merkkejä albinismista. Tämä laatumaininta voidaan antaa myös koiralle, joka ei vaikuta terveeltä. Sen lisäksi se voidaan antaa koiralle, jolla on rotumääritelmän vastainen hylkäävä virhe.

Koirat, joille ei voida antaa mitään edellä mainituista laatumaininnoista poistetaan kehästä maininnalla:

EI VOIDA ARVOSTELLA Tämä maininta annetaan koiralle, joka ei liiku, hyppii jatkuvasti esittäjänsä ympärillä tai pyrkii ulos kehästä, jonka liikkeitä on mahdoton arvostella tai jos koira jatkuvasti välttelee tuomarin käsittelyä ja tekee mahdottomaksi tarkastaa purennan ja hampaat, rakenteen, hännän tai kivekset, tai jos on havaittavissa jälkiä toimenpiteistä tai käsittelystä, jotka näyttävät vilpin yritykseltä tai tuomarilla on syytä epäillä, että koiralla olevaa vikaa on korjailtu (esim. silmäluomia, korvia tai häntää). Syy, miksi koiraa ei voida arvostella, on kirjattava arvosteluun.

Jokaisessa luokassa neljä parasta koiraa sijoitetaan paremmuusjärjestykseen, mikäli ne ovat saaneet laatuarvostelussa vähintään maininnan erinomainen.

 

10.2. Kilpailuarvostelu

Kilpailuarvostelussa tuomari sijoittaa luokittain erinomainen laatumaininnalla palkitut neljä (4) parasta koiraa paremmuusjärjestykseen. Nämä saavat merkinnän sijoituksesta arvosteluunsa sekä sitä osoittavan nauhan.

Tuomari voi harkintansa mukaan antaa sekä kilpailuarvostelussa sijoittuneille että muille luokassa kilpailleille, erinomaisella palkituille koirille SERTIFIKAATIN ARVOISEN (SA), joka oikeuttaa koiran osallistumaan paras uros- ja paras narttu -luokkaan.

 

11. ARVOSTELULUOKAT

Koira voi kasvattaja – ja jalostusluokkaa lukuun ottamatta kilpailla vain yhdessä laatuarvosteluluokassa, joka ilmoittajalla on mahdollisuus valita sääntöjen mukaan.

Urokset ja nartut arvostellaan erikseen lukuun ottamatta rotunsa paras- kasvattaja- ja jalostusluokkia, ryhmäkilpailuja ja Best in Show -kilpailua.

Koira voidaan ilmoittaa vain yhteen seuraavista luokista (a-h)

a) Pikkupentuluokka (BABY) kilpailuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisi kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet seitsemää kuukautta. Tuomari voi antaa kunniapalkinnon pennuille, jotka hän katsoo sen arvoisiksi. Pikkupentuluokka voidaan järjestää vain rotujärjestön / rotua harrastavan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä.

b) Pentuluokka (PEK), kilpailuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät seitsemän kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet yhdeksää kuukautta. Tuomari voi antaa kunniapalkinnon pennuille, jotka hän katsoo sen arvoisiksi.
Paras kunniapalkinnon saanut uros- ja narttupentu osallistuu rotunsa paras pentu – kilpailuun.

Pentuluokat ovat epävirallisia ja järjestetään vain näyttelytoimikunnan niin halutessa.

Best in Show pentu -kilpailu voidaan järjestää vain erikoisnäyttelyissä.

c) Junioriluokka (JUN), laatuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät yhdeksän (9) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet kahdeksaatoista (18) kuukautta.

d) Nuorten luokka (NUO), laatuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisitoista (15) kuukautta, mutta eivät ole täyttäneet kahtakymmentäneljää (24) kuukautta.

e) Avoin luokka (AVO), laatuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisitoista (15) kuukautta. Luokassa ei ole yläikärajaa.

f) Käyttöluokka (KÄY), laatuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisitoista (15) kuukautta. Kansainvälisissä näyttelyissä käyttöluokkaan voi ilmoittaa vain rodun, jonka FCI määrittelee käyttökoiraroduksi tai jolle FCI on erikseen antanut osallistumisoikeuden. (liite 3, lista roduista).
Näillä roduilla sekä kansainvälisissä että kansallisissa näyttelyissä osallistumiseen oikeuttava koetulos on vähintään Suomen tai kansainvälisen muotovalion arvoon vaadittava koetulos tai koetulokset.

Vinttikoirien käyttöluokkaan osallistumisen ehtona on voimassa oleva kilpailukirja. Lisäksi koiran on täytynyt osallistua vähintään kahteen (2) kansainväliseen kilpailuun (CACIL) ja sen on molemmissa kilpailuissa oltava sijoittunut parhaaseen puolikkaaseen osallistujamäärästä. Maastojuoksukilpailuissa koiran on täytynyt saavuttaa vähintään 2/3 enimmäispistemäärästä. Kilpailutulosten välillä tulee olla vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.

Ilmoitettaessa vinttikoira käyttöluokkaan on kopio koiran kilpailukirjasta oheistettava näyttelytoimikunnalle.

Kansallisissa näyttelyissä ne rodut, jotka voivat saavuttaa Suomessa käyttövalion arvon, mutta eivät kuulu FCI:n määrittelemiin käyttökoirarotuihin, voivat osallistua käyttöluokkaan saavutettuaan käyttövalion arvon. Poikkeuksena ovat alaskanmalamuutti, grönlanninkoira, samojedinkoira ja siperianhusky, joilta vaaditaan hyväksytty tulos rodunomaisesta kokeesta.

Luonnetestitulos ei oikeuta osallistumaan käyttöluokkaan.

g) Valioluokka (VAL), laatuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät viisitoista (15) kuukautta ja ovat jonkin FCI:n tunnustaman kenneljärjestön tai kansainvälisiä muotovalioita. Suomen muotovalio on ilmoitettava aina valioluokkaan, ellei koiralla ole oikeutta osallistua käyttö- tai veteraaniluokkaan.

h) Veteraaniluokka (VET), laatuarvostelu koirille, jotka viimeistään näyttelypäivänä täyttävät kahdeksan (8) vuotta.
Rotunsa paras veteraani, joka on palkittu laatumaininnalla erinomainen, saa jatkaa edelleen kilpailemista Best in Show veteraanin arvosta.

i) Paras uros-/paras narttuluokka (PU/PN). Tähän luokkaan ovat oikeutettuja osallistumaan koirat, jotka on (sijoittuneet juniori-, nuorten-, avoin-, valio-, käyttö- tai veteraaniluokassa neljän parhaan joukkoon laatumaininnalla erinomainen ja) palkittu sertifikaatin arvoisella (SA).

Tuomari voi antaa sertifikaatin parhaalle siihen oikeutetulle sertifikaatin arvoisella (SA) palkitulle koiralle, jolla ei ole Suomen muotovalion arvoon oikeuttavia näyttelytuloksia. Varasertifikaatin voi saada toiseksi paras sertifikaatin arvoisella (SA) palkittu koira, jolla ei ole Suomen muotovalion arvoon oikeuttavia näyttelytuloksia.

Tuomari voi niin harkitessaan esittää CACIBia parhaaksi katsomalleen siihen oikeutetulle koiralle ja varaCACIBia toiseksi parhaaksi katsomalleen siihen oikeutetulle koiralle, jotka ovat kilpailleet nuortenluokassa, avoimessa luokassa, käyttöluokassa tai valioluokassa.

j) Rodun (ROP) ja vastakkaisen sukupuolen paras (VSP). Rodun parhaan valintaan osallistuvat paras uros ja paras narttu.
Rotunsa paras koira osallistuu ryhmäkilpailuun.

Kasvattaja saa kilpailla yhdessä näyttelyssä vain yhdellä ryhmällä rotua kohti. Jos tuomari katsoo ryhmän olevan riittävän tasalaatuinen ja korkeatasoinen, hän voi antaa kunniapalkinnon.

Kasvattajaluokan kilpailuarvostelu (KAK). Tuomari sijoittaa neljä (4) kasvattajaryhmää paremmuusjärjestykseen. Mikäli rodun paras ryhmä on saanut kunniapalkinnon, se osallistuu Best in Show -kasvattajaryhmän valintaan.

l) Best in Show kasvattajaluokka (BIS-KAS). Rodun paras kunniapalkinnolla palkittu kasvattajaryhmä osallistuu näyttelyn parhaan kasvattajaryhmän valintaan. Tuomari sijoittaa neljä (4) parasta ryhmää paremmuusjärjestykseen.

m) Jälkeläisluokka (JÄL) on laatuarvostelu, jossa kilpailee neljä uroksen tai nartun samanrotuista jälkeläistä, jotka on palkittu laatumaininnalla erinomainen. Jälkeläisluokka voidaan järjestää vain rotujärjestön/rotua harrastavan yhdistyksen erikoisnäyttelyissä. Jos tuomari katsoo ryhmän olevan riittävän tasalaatuinen ja korkeatasoinen, hän voi antaa kunniapalkinnon.

Jälkeläisluokan kilpailuarvostelu (JÄK). Tuomari sijoittaa neljä (4) jälkeläisryhmää paremmuusjärjestykseen. Mikäli rodun paras ryhmä on saanut kunniapalkinnon, se osallistuu Best in Show -jälkeläisryhmän valintaan.

n) Best in Show veteraani -kilpailuun (BIS-VET) osallistuvat rotunsa parhaat veteraaniluokissa kilpailleet koirat. Tuomari sijoittaa neljä (4) parasta paremmuusjärjestykseen.

o) Ryhmän paras -kilpailuun (RYP) osallistuvat rotunsa parhaat koirat roturyhmittäin. Tuomari sijoittaa neljä (4) parasta koiraa paremmuusjärjestykseen.

p) Best in Show (BIS) valitaan ryhmien voittajista. Tuomari sijoittaa neljä (4) parasta koiraa paremmuusjärjestykseen.

 

12. PALKINTOA OSOITTAVAT NAUHAT

Laatuarvostelun tulos osoitetaan seuraavin värein:
Erinomainen Punainen Erinomainen
Erittäin hyvä Sininen Erittäin hyvä
Hyvä Keltainen Hyvä
Tyydyttävä Vihreä Tyydyttävä
Hylkäävä Harmaa Hylkäävä virhe
Sertifikaatin arvoinen (SA) Vaaleanpunainen Sertifikaatin Arvoinen (SA), entinen erinomainen
Kilpailuarvostelun sijoitukset osoitetaan seuraavin värein:
1. Punainen 1/1
2. Sininen 2
3. Keltainen 3
4. Vihreä 4
Näyttelyssä jaettavat palkintoruusukkeet ja nauhat:
Sertifikaatti (CAC) Sinivalkoinen Sertifikaatti
Varasertifikaatti (ReCac) Vaaleansininen Varasertifikaatti
Cacib (Cacib) Valkoinen Cacib
Rotunsa Paras (ROP) Punakeltaien Rotunsa Paras
Vastakkaisen sukup. Paras (VSP) Valkovihreä Vastakkaisen Sukupulen Paras (VSP)
Kunniapalkinto (KP) Lila Kunniapalkinto
Suomen muotovalio (FIMva) Punavihreä Suomen Muotovalio

 

13. ARVOSTELUN MUUTTAMINEN

Tuomarin päätös on lopullinen, eikä siitä voi valittaa. Tuomari ei voi muuttaa koirasta antamaansa arvostelua, ellei ole sattunut järjestely- tai muuta siihen verrattavaa virhettä (esim. koira on arvosteltu luokassa, johon sillä ei ole ollut oikeutta osallistua). Muutos on suoritettava yhdessä näyttelytoimikunnan jäsenen kanssa.

Mikäli kyseessä on merkintävirhe, joka voidaan tulosten perusteella oikaista, voidaan se tehdä myös Kennelliitossa tulosten tarkastuksen yhteydessä.Tuomarin arvostelusta voi valittaa ainoastaan, mikäli tuomari on toiminut näiden sääntöjen tai hyvän tavan vastaisesti.

 

14. MUUT OHJEET

Koiranäyttelysääntöjä täydentävät Kennelliiton hallituksen antamat koiranäyttelyiden järjestämisohjeet, ulkomuototuomareiden toimintaohjeet, Kennelliiton antamat muut säännöt ja ohjeet sekä sen käyttöönottamat FCI:n ohjeet.

Kennelliiton hallitus voi pakottavista syistä rajoittaa näyttelyyn osallistumista tai antaa muita näyttelyn toimeenpanoa koskevia erikoismääräyksiä.

 

15. VALITUKSET

Valitukset tehdään Kennelliiton vahvistaman muutoksenhakumenettelyn mukaisesti. (liite 4)

 

16. VOIMASSAOLO
Nämä säännöt ovat voimassa kokeellisina 1.1.2011- 31.12.2011 ja, ellei Kennelliiton hallitus esitä ja valtuusto hyväksy muutoksia sääntöihin vuoden 2011 aikana, 1.1.2012- 31.12.2016. Muutokset on alistettava Pohjoismaiden Kennelunionin (PKU) työvaliokunnan hyväksyttäviksi.


Yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt voimaan 1.1.2011

Espoo, 8.6.2010 – Kennelliiton valtuusto hyväksyi kokouksessaan 30.5. yhteispohjoismaiset näyttelysäännöt, jotka tulevat voimaan 1.1.2011. hybrid cloud Uudet säännöt ovat luettavissa Kennelliiton kotisivuilla.

Säännöt ovat voimassa koeajalla 1.1.2011 – 31.12.2011. Jos Kennelliiton hallitus ei esitä sääntöihin vuoden 2011 aikana muutoksia, jotka valtuuston hyväksyy, säännöt ovat voimassa 1.1.2012 – 31.12.2016. Muutokset on alistettava Pohjoismaiden Kennelunionin (PKU) työvaliokunnan hyväksyttäviksi.

Oleelliset muutokset näyttelysäännössä koskevat muun muassa kastroidun uroksen näyttelyyn osallistumista, koiran käyttöluokkaan siirtymistä sekä kasvattajaluokkaan osallistumista. Laatuarvosteluun tuli mukaan ”sertifikaatinarvoinen” entisten laatuarvostelujen lisäksi.

Lisätietoja:
Suomen Kennelliitto ry.
Miia Puoskari, viestintäpäällikkö
Puhelin: (09) 8873 0292
Sähköposti: viestinta(at)kennelliitto.fi

Päivi Mäntylä, näyttelysihteeri
Puhelin: (09) 8873 0220
Sähköposti: paivi.mantyla(at)kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry. on valtakunnallinen koira-alan asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna 1889. Kennelliitto jakaa koira-alan asiantuntijatietoa, edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja monipuolista koiraharrastusta sekä parantaa koiranpitoa Suomessa. Liiton jäseninä on noin 1 800 koiraharrastusyhdistystä ja yli 135 000 henkilöjäsentä. www.kennelliitto.fi


Ohjeita pennun hankintaan

Koiran hankinta pitää olla koko perheen yhteinen päätös. Muista, että koirastasi tulee perheenjäsen yli kymmeneksi vuodeksi – siksi päätös koiran hankinnasta tulee olla tarkkaan harkittu, sekä kaikkien perheenjäsenten yhteinen toive.

Etsiessäsi karvattoman koiran, pentua kannattaa etsiminen aloittaa ottamalla yhteyttä rotuyhdistyksen pentuvälittäjään, tai rotuyhdistyksen jäsenkasvattajiin.
Heiltä saat asiantuntevaa apua ja neuvoja.

Kun olet ostoaikeissa, muista:

  • Sovi tapaamisesta kasvattajan kanssa nähdäksesi pennut ja niiden emän.
    Muista myös peruuttaa tulosi, mikäli sinulle tulee este.
  • Ilmoita kasvattajalle myös, etsitkö näyttely- tai kotikoiraa, karvallista vaiko karvatonta.
  • Muista ettei kasvattaja voi luvata 8-viikkoisesta luovutusikäisestä pennusta muuta kuin, että se on sillä hetkellä terve, lupaava pentu.
    Muista, ettei ns. takuupentuja ole olemassa, sillä pennun kasvukautena voi mennä niin paljon vikaan sinusta ja kasvattajasta riippumattomista syistä.
  • Varmista, että pennut ovat reippaita, terveitä ja hyväluonteisia.
  • Ota selvää pentueen vanhemmista, ennen kaikkea emän ja isän terveydestä ja luonteesta. Nähtyäsi edes toisen vanhemmista, kertoo sen ulkomuoto ja luonne viitteitä siitä, millaisia pennuista tulee aikuisina. Huomaa myös, että tilanne, kun tulet katsomaan pentuja, stressaa emää, sekä pentuja, ja siksi tilanne voi antaa hieman virheellistä informaatiota, esimerkiksi emän hermostuneisuudesta.
  • Näyttelysaavutukset eivät kuitenkaan periydy pennuille, eli tittelirivistöt ei takaa mitään, sen sijaan tärkeää on vanhempien terveys ja avoin reipas luonne.
  • Mikäli kyseisillä koirilla on jo ennestään jälkeläisiä, pyri ottamaan selvää niistä. Tiedot löytyvät varmimmin yhdistyksen koiratietokannasta, mutta koiranomistajilta kannattaa myös kysellä, esimerkiksi näyttelyiden yhteydessä. Älä suotta ujostele, useimmat puhuvat mielellään koiristaan ja niiden edesottamuksista.
  • Pennun hinta on nykyään täysin kasvattajan itse päätettävissä. EU-jäsenyytemme myötä eivät rotuyhdistykset voi enää määritellä pennuille suositushintoja, sillä ne katsotaan kartelleiksi.
    Menneiden vuosien aikana, pääasiallisesti Perunkarvatonkoiran karvattomat pennut on myyty 800€ – 1500€ hintahajonnalla, karvalliset muunnokset 300€ ylöspäin.
    Meksikonkarvatoinkoiran karvattomat sekä karvalliset pennut myötäilee samoja hinta-haarukoita.
    (Tämä ei siis ole suositus, vaan suuntaa antava tieto menneistä vuosista.)
    Kasvattajilta kannattaa myös kysyä miksi tietty pentu on tietyn hintainen, ja kasvattajan pitää pystyä perustelemaan hinnoittelunsa.
  • Jos pennussa on ostohetkellä joku vika, jonka vuoksi sitä ei voida palkita näyttelyissä, mutta joka ei estä sitä olemasta mukava kotikoira, neuvottele kasvattajan kanssa kuinka ko. vika vaikuttausi pennun aikus- elämään, millä tavalla se näkyy pennussa.
    Voit myös neuvotella pennun ostamisesta alennettuun hintaan.
    Muista jälkeenpäin, että ostit kotikoiran, jota ei oltu tarkoitettukaan näyttelykoiraksi tai jalostukseen.
  • Tiedustele onko pentue eläinlääkärin tarkastama ja terveeksi toteama.
  • Huomioi myös, että pentu täyttää Pevisa-vaatimukset, joista voit lukea SuKaRon sivuilta jalostusosiosta.
  • Varmista, että pentue on rekisteröity Suomen Kennelliittoon.
  • Varmista, että kauppaehdot laaditaan Suomen Kennelliiton mallikaavaketta käyttäen, sekä täyttää Kennelliiton asettamat säännöt, eikä ehdot muodostu kohtuuttomiksi.
  • Pyydä kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet ja noudata niitä.
  • Tiedustele maksaako kasvattaja ensimmäisen vuoden jäsenmaksusi Suomen Karvattomat Rodut ry:ssä. Ellei, (Voit myös tiedustella, miksi ei) liity itse jäseneksi.
    Yhdistyksen jäsenenä saat arvokasta tietoa rodusta maassamme, voit osallistua yhdistyksen tapahtumiin, sekä postilaatikkosi tipahtaa yhdistyksen julkaisu muutamia kertoja vuodessa, jossa on myös hyödyllisiä artikkeleita, sekä asiaa koirista, kasvattajista, sekä muista karvaatomien rotujen parissa toimivista ihmisistä.
  • Pidä yhteyttä kasvattajaan ja kerro pennun edistymisestä.
  • Neuvottele myös kasvattajan kanssa esim. ennen näyttelyyn tai kokeeseen menoa, mikäli sinua askarruttaa jokin asia, kasvattaja varmasti mielellään auttaa sekä tukee sinua ja uutta pentuasi.

– koiran kauppaa koskevaa lainsäädäntöä-

Koiraharrastajat tuntuvat nukkuneen onnellisen unta uskoen, että mikään lainsäädäntö ei heidän kauppoihinsa ulotu, kunhan rotujärjestöllä on omat suosituksensa. Koiran kauppa ei kuitenkaan ole normaalin lainsäädännön ulkopuolella, vaan sitä säätelevät niin kauppalaki kuin kuluttajansuojalaki. Korvausvastuu on lain mukaan olemassa kaikissa kaupoissa. Korvausvastuu ei kuitenkaan ole rajaton, vaan lainsäädäntö antaa turvaa ja oikeuksia niin pennun ostajalle kuin myös kasvattajalle.

Sopimusoikeudesta
Koirankauppa on omistuksen siirtoa koskeva kaksipuolinen sopimus, joka synnyttää oikeuksia ja velvollisuuksia molemmille osapuolille. Myyjän tärkeimmät velvollisuudet ovat luovuttaa kaupan kohde sovittuna aikana ja sovitunlaisena. Vastapainoksi hänellä on oikeus kauppahintaan ja siihen, että koira noudetaan sovittuna aikana Myös näyttelyissä tai terveystarkastuksissa käymisestä voidaan sopia. Lähtökohtana on sopimusvapaus: kaikesta voidaan sopia, ja tehdyt sopimukset myös sitovat. Sopimusoikeudessa on kuitenkin voimassa yleinen kohtuuttomuuskielto. Sopimussidonnaisuus toteutuu siten, että sopimusta rikkova osapuoli on velvollinen korvaamaan sopimuskumppanilleen aiheutuneen vahingon. Jos rikkomisesta ei aiheudu rahassa mitattavaa vahinkoa, sopimusrikkomuksella ei ole oikeudellisia seuraamuksia. Joissakin tapauksissa loukatulla osapuolella on mahdollisuus vaatia kaupanpurkua.

Kauppalaki ja kuluttajansuojalaki
Kaikkea kauppaa koskeva kauppalaki tuli voimaan 1.1.1988. Yksityisen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiä suhteita säätelee lisäksi kuluttajansuojalaki. Näitä riitoja käsittelee kuluttajavalituslautakunta (KVL), joka on antanut myös useita koiria koskevia ratkaisuja. Kuluttajavalituslautakunnan päätökset ovat suosituksia ja lautakunta käsittelee nimenomaan kuluttajan tekemiä valituksia. Ratkoessaan tehtyjä valituksia lautakunta hankkii asiantuntija lausuntoja päätöstensä tueksi. Käsittely lautakunnassa on maksuton. Tapausten käsittelyaika jaostossa on 9-10 kuukautta, ja lautakunnan antama ratkaisu on aina suositus, lautakunnalla ei täytäntöönpano oikeutta. Elinkeinonharjoitajista 70-80% kuitenkin noudattaa kuluttajavalituslautakunnan heille antamaa kielteistä päätöstä. Tapauksista noin neljä kymmenestä päätyy valituksen tehneen kuluttajan eduksi.

Tuotevastuulaki
Lain mukaan myyjällä on vastuu tuotteen ympäristölleen aiheuttamista vahingoista: vastaako siis kasvattaja pureskelluista sohvista ja kengistä tai pissatuista matoista. Vastuun edellytyksenä on, että tuote ei ole ollut niin turvallinen kuin sitä liikkeelle laskettaessa voitiin olettaa. Turvallisuuteen vaikuttavat mm. käyttötarkoitus, ennalta arvattava käyttö, käyttöohjeet, varoitukset, yleisesti tunnetut riskit. Näillä perusteilla voidaan useimmissa tapauksissa pitää koiranpentua “turvallisena tuotteena”, koska pahanteko kuuluu pentujen yleisesti tunnettuihin ominaisuuksiin. Poikeuksellisen vilkkaiden pentujen kohdalla lienee parasta varoittaa ostajaa.

Minäkö elinkeinonharjoittaja !?!
Monet yllättyvät kuullessaan heitä kutsuttavan elinkeinonharjoittajiksi. “Tämä on vain tällaista harrastusta”. Peukalosääntönä on, että kasvattajan katsotaan toimivan elinkeinon harjoittajan tapaan, jos hän on kolmen edellisen vuoden aikana tuottanut vähintään yhden pentueen vuodessa tai vähintään kaksi samana vuonna. Toimii yleensäkin vastiketta vastaan.

Koira on elävä olento, ei esine
Ajatus siitä, että koirankauppaa voitaisiin arvioida oikeudellisin perustein, tyrmätään usein harrastajapiireissä toteamalla, ettei koira ole mikään esine. Mikään eloton esine se ei toki olekaan. Oikeudellisessa kielenkäytössä esineellä kuitenkin tarkoitetaan sellaista yksilöitävissä olevaa kokonaisuutta, johon voi kohdistua oikeuksia, kuten omistusoikeus, ja johon voidaan hankkia tai luovuttaa oikeuksia esimerkiksi ostamalla, vuokraamalla tai lainaamalla. Tässä mielessä koira on irtain esine. Joka tämän kiistää voi vapaasti lakata perimästä rahaa pennuistaan.

Oikeudenmukainen riskinjako Elävän eläimen kaupan tekee niin erityiseksi se, että myyntihetkellä ei koskaan voida varmasti sanoa, millainen pennusta lopullisesti tulee. Kaupan kohde on oikeastaan vasta koirana aihio, joka muokkautuu valmiiksi paitsi syntymässään saamiensa perintötekijöiden, myös suuressa määrin ympäristön vaikutuksesta. Eläinlääkäritkään eivät usein ole yksimielisiä siitä, paljonko kumpikin tekijä vaikuttaa minkäkin sairauden ilmenemiseen. Uutta tutkimustietoa tulee kaiken aikaa.

Kuka kantaa geneettisestä epävarmuudesta aiheutuneen riskin?
Kumman osapuolen tulisi sitten kantaa riski siitä, että koirassa onkin jokin sairaus, joka voi aiheuttaa kalliita leikkauksia ja lääkityksiä ja jopa koiran lopettamisen? Johdonmukaista olisi ajatella, että vastuu kaupankohteesta on sillä, joka kaupasta saa taloudellisen hyödyn. Korvauksessahan ei ole kyse ostajalle tyhjästä lahjoitettavasta rahasummasta, vaan jo maksetun kauppahinnan alentamisesta jälkikäteen koiran arvoa vastaavaksi. Asiaa ei muuta väite, että kasvatustyö olisi vain harrastustoimintaa, koska kenelläkään ei liene velvollisuutta rahoittaa toisen harrastusta saamatta itse mitään vastineeksi. Kasvatustoimintaa harjoitetaan usein niin pienessä mittakaavassa, että mahdollisuudet vakavaan ja vastuuntuntoiseen koiranjalostukseen heikkenevät, jos vastuu sälytetään täydessä ankaruudessaan kasvattajalle. Tämän vuoksi oikeudenmukaisia eivät ole sen enempää koiranostajat, jotka uskovat, että virheen kuin virheen tulee olla muutettavissa rahaksi, kuin ne kasvattajatkaan, jotka luulevat, ettei heidän tarvitse koskaan korvata mitään.

Korvausvastuu kaikissa kaupoissa
Koiran virheen seurauksia arvioitaessa on tärkeää pitää mielessä kaksi seikkaa. Ensiksi: korvausvastuu on lain mukaan olemassa kaikissa kaupoissa. Ja toiseksi: korvausvastuun ei suinkaan tarvitse olla rajaton. Sekä kauppa- että kuluttajansuoja laissa lähtökohtana on, että myyjä vastaa siitä, että kaupan kohde on sellainen mistä on sovittu. Jos se ei ole sopimuksen mukainen, siinä on virhe ja myyjällä on virheestä vastuu. Hän vastaa siitä tietoisuudestaan tai tuottamuksestaan riippumatta. Vastuu syntyy kuitenkin vain virheistä, jotka ovat olleet koirassa jo kauppahetkellä. Näitä ovat myös ns. piilevät virheet, eli sellaiset viat, joita myyntihetkellä ei ole voitu havaita vaan jotka tulevat esiin vasta myöhemmin. Esimerkiksi perinnöllisiä sairauksia aiheuttavat geenit ovat koirassa jo kauppahetkellä. Molempien lakien mukaan on kuitenkin mahdollista käyttää myyjän vastuuta rajoittavaa ehtoa, jonka mukaan ostaja hyväksyy kaupan kohteen “siinä kunnossa kun se on”, riskeineen kaikkineen. Ehdon käyttämisen edellytyksenä on, että ostajalla on mahdollisuus tarkastaa koira huolellisesti ennen sopimuksen tekemistä ja että ostaja saa päätöksentekonsa tueksi riittävästi tietoa. Näillä ennen kaupantekoa annetuilla tiedoilla koiran ominaisuuksista ja käytöstä on ratkaiseva merkitys Siihen kuuluvat myös ennen kauppaa markkinoinnissa tai muuten annetut tiedot. Nämä tiedot määräävät, mitä ostajalla on oikeus kaupan kohteesta odottaa. Se, miten paljon tietoa tulee antaa, vaihtelee tilanteittain mm. koiran käyttötarkoituksen mukaan. Olennaisia tietoja ovat esim. hoito-ohjeet, koirassa olevat havaittavat virheet (väri-, kives-, hammasviat) ja niiden merkitys, rodulle tyypilliset perinnölliset tai rakenteelliset sairaudet tai virheet sekä koiran perinnölliset taipumukset saada näitä virheitä Olennaista tietoa ovat myös vanhempien tutkimustulokset ja vanhempien aikaisemmat pentueet. Jos vanhempia ei ole tutkittu, myyjä laiminlyö tiedonantovelvollisuutensa. Myös perinnöllisten virheiden merkitys kuuluu listaan “olennaista tietoa”; merkitys näyttelyiden, jalostuksen, lääkärinkulujen kannalta.

Vastaako koira annettuja tietoja?
Korvausvastuu syntyy lain mukaan, jos koira ei ole myyjän nimenomaisesti antamien tietojen mukainen. Jos kasvattaja sattuu lupaamaan pennun olevan varma valio tai väittää pennussa olevaa värivirhettä sallituksi tai iän myötä korjaantuvaksi, hänen on myös vastattava sanoistaan. Järjenkäyttö ei kuitenkaan ole kiellettyä, joten mihin tahansa yleiseen kehumiseen ei korvausvaatimusta voi perustaa – “kiltti pentu” voi kasvattajan mielestä olla kiltti vaikka se olisikin villi ja toimelias ja “kaunis pentu” voi olla kaunis pihtipolvisenakin. Toinen laista seuraava korvausperuste on se, että myyjä on jättänyt kertomatta sellaisia tiedossaan olleita seikkoja, joilla olisi ollut olennainen merkitys kauppaa päätettäessä. Tällaisia seikkoja ovat koirassa ostohetkellä näkyvien virheiden merkitys, myös koiran mahdollista geeniperimää koskevat tiedot. Myyjän tiedonantovelvollisuus on luonnollisesti sitä laajempi, mitä suurempi merkitys tiedoilla on koiran käyttötarkoituksen kannalta, esimerkiksi jos ostaja kertoo olevansa hankkimassa koiraa jalostuskäyttöön. Ostajalle on myös syytä kertoa rodussa esiintyvistä vioista ja sairauksista yleisesti, jotta hän osaisi suhtautua kyseisen koiran riskiin saada näitä vikoja koko rodun tilanteeseen. Eläinlääkärin todistus on merkittävä tieto koiran sen hetkisestä kunnosta, mutta eläinlääkärit eivät edes väitä voivansa nähdä pennun lävitse, mitä virhegeenejä se kantaa perimässään. Eläinlääkärin todistusta ei siten mitenkään voida pitää vakuutuksena siitä, ettei pentu tule saamaan perinnöllisiä sairauksia. Ostajaa ei ole kuitenkaan tarkoitus hukuttaa paperitulvaan. Sellainen luettelo, johon on koottu kaikki koirissa koskaan todetut perinnölliset sairaudet tai viittaukset kaikkiin nimetyissä koirakirjoissa esiteltyihin sairauksiin ovat asiallisesti merkityksettömiä, koska ne eivät enää anna konkreettista tietoa juuri käsillä olevaan kauppaan liittyvistä riskeistä. Yksi tärkeä tietopaketti on pennun kirjalliset pennun hoito-ohjeet. Koska perinnöllisten sairauksien esiintulo johtuu usein monasti hoito- ja ruokintavirheistä, kasvattajan on syytä kyetä tarvittaessa osoittamaan antaneensa kaupan yhteydessä ostajalle sellaiset ohjeet, jotka ovat koiran hoidon ja pidon kannalta tarpeen.

Kaikki paperille
Kaikki kauppatilanteessa puheeksi tulevat olennaiset seikat on kirjattava mukaan kauppasopimukseen. Suullisiksi jääneitä lupauksia on jälkikäteen mahdoton näyttää toteen, ellei ole sattunut ottamaan mukaansa kahta puolueetonta todistajaa. Kirjallisen sopimuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Kauppasopimukseen on lisätty tyhjiä rivejä juuri tätä tarkoitusta varten. Eikä niiden täyttämistä ole pidettävä epäluottamuksen osoituksena, vaan juuri avoimmuuden ja rehellisyyden!

Reilua peliä
Tärkeätä on siis harkita ensin, onko koirassa virhe, jos on, niin vastaako myyjä virheestä ja jos vastaa, niin paljonko ja miten korvataan. Ei suinkaan ole itsestään selvää, että virhetilanteissa tulisi aina palauttaa koko kauppasumma tai puolet siitä. Jos korvausvastuu on olemassa, korvauksena maksetaan ensisijaisesti hinnan alennusta. Suurin mahdollinen hinnan alennus on kauppahinta; tämä ei ole sama asia kuin kaupanpurku. Ostajalla on oikeus purkaa kauppa, jos muu seuraus ei ole kohtuullinen. Myyjällä on aina oikeus korjata virhe, jos hän siihen pystyy. Uutta koiraa voidaan tarjota tilalle, mutta ostajalla ei ole velvollisuutta hyväksyä sitä korvaukseksi. Lisäksi virheen aiheuttamista kuluista voi joutua maksamaan vahingonkorvausta, esimerkiksi eläinlääkärinkuluja. Korjaamista lukuunottamatta korvausmuodon valinta on kuitenkin ostajan oikeus. Hänellä voi esimerkiksi olla hyviä syitä olla haluamatta uutta koiraa, jolloin myyjä ei voi kieltäytyä palauttamasta kauppahintaa rahana. Myös aiheelliset eläinlääkäri kulut korvataan, jos niiden määrä ei ylitä koiran arvoa.

Paljonko korvataan?
Korvauksen suuruus riippuu virheen merkityksestä, eli siitä, miten pahasti virhe alentaa koiran arvoa ja haittaa sen käyttämistä aiottuun tarkoitukseen. Perinnöllisissä virheissä otetaan myös huomioon, kuinka pitkän aikaa koira ehti olle terveenä ennen kuin virhe ilmeni (ns. käyttöhyöty). Perinnölliset viat ilmenevät joskus vasta hyvinkin myöhään, esim. PRA:n ilmenee mahdollisesti vasta koiran ollessa vaikkapa 6 vuotias. Tällöin virhe on ollut koirassa jo kaupantekohetkellä. Kuluttajavalituslautakunnan mukaan kasvattaja on vastuussa tästä, mutta ei ole enää korvausvelvollinen, koska ostajalla katsotaan olleen käyttöhyötyä koirasta jo usean vuoden ajan. Toisena esimerkki voidaan mainita tapaus lonkkaviasta, jossa koira jouduttiin lopettamaan 2,5 vuoden iässä. Eläinlääkäri totesi kyseessä olevan perinnöllisen vian, jonka jälkeen ostaja otti yhteyttä koiran kasvattajaan, joka lupasi korvata puolet koiran hinnasta. Parin viikon kuluttua ostaja vaati kuitenkin myös toista puolikasta koiran hinnasta. Kuluttajavalituslautakunnan näkemyksen mukaan jo maksettu puolikkaan hinnan palautus oli ollut riittävä. Ostajalla oli ollut koirasta jo käyttö hyötyä. Virheistä puhuttaessa on olennaisinta tarkastella häiritseekö virhe koiran päivittäistä elämää. Koiran päätarkoitus on kuitenkin useimmiten olla ihmistensä ilona ja seurana

Oikeus kauppahintaan
Kasvattajalle myyjänä kuuluva keskeisin oikeus, eli oikeus koirista saatavaan kauppahintaan, on turvattu kauppasopimuksessa omistuksenpidätysehdolla. Omistusoikeus kuuluu myyjälle, kunnes kauppahinta on kokonaan maksettu. Tämän vuoksi kasvattajan ei tarvitse luovuttaa pentua ennenkuin se on kokonaan maksettu. Mikäli ostaja ei ilmesty sovittuna aikana pentua noutamaan tai tarjoaa tällöin vain osaa kauppahinnasta, kasvattaja voi purkaa kaupan ja myydä pennun toiselle.

Milloin sopimus koiran kaupasta syntyy?
Mikäli kauppa jää syntymättä ostajasta johtuvasta syystä, pentua varattaessa peritty varausmaksu (käsiraha) jää kasvattajalle. Tällöin voidaan ajatella ostajan rikkoneen sopimusta ja siten käsirahan luonne on vahingonkorvausta. Varausmaksun on kuitenkin oltava kohtuullinen, kohtuullisena pidetään yleensä 10-15% kauppahinnasta Sopimuksen koiran kaupasta voidaan katsoa syntyneen silloin, kun tahdon ilmaisu on molemminpuolinen tyyliin: ostaja: “Minä haluan ostaa tämän pennun” myyjä “Minä myyn sinulle tämän pennun” Kasvattajalla on oikeus periä maksua pennun hoidosta, jos ostajan kanssa sovitaan, että pentu luovutetaankin tavanomaista luovutusikää myöhemmin. Ennen luovutusikää aiheutuneista hoitokuluista ei voida periä maksua, koska nämä kulut olisivat syntyneet joka tapauksessa. Kirjallisen sopimuksen merkitys on olematon silloin, kun asiat sujavat hyvin ja uskomattoman tärkeä sillon, kun asiat mutkistuvat.

 

Artikkelin pohjana juristi Ilkka Lahtisen (kuluttajavalituslautakunta) luento “Koirankauppa ja kuluttajansuoja” sekä Annika Kutilaisen (OTK) artikkeli koirankaupanehdoista.

Päivi Säviaho

 

– muutamia vinkkejä sijoitussopimusta harkitsevalle – Omistusoikeus.
(Luovuttaja = KASVATTAJA
vastaanottaja=SINÄ)

Sijoitussopimus

  • Ennen kuin allekirjoitat sijoitussopimuksen, selvitä itsellesi mitä
    myönteisiä ja kielteisiä eroja on sijoituskoiran ja omistuskoiran
    hankinnan ja pidon välillä.
  • Tutustu tarkoin oheisiin luovutusehtoihin.
    Mikäli sijoitussopimuksen ehtoja lisätään tai muutetaan, ne eivät
    saa muodostua vastaanottajan kannalta kohtuuttomiksi.
  • Koiran hallintaoikeus kuuluu vastaanottajalle omistus- ja jalostusoikeuden
    jäädessä määräajaksi luovuttajalle.
  • Osapuolet sopivat tarkemmin näiden oikeuksien sisällöstä lisäehdoissa.
    (esim. valmennus ja osallistumiskerrat, jotka kuitenkaan ei saa muodostua kohtuuttomiksi)
    Luovuttaja ilmoittaa vastaanottajalle viimeistään 30 päivää ennen, milloin hän aikoo viedä koiran näyttelyyn, kokeeseen tai kilpailuun.
  • Mahdollisen vahingon sattuessa maksettava korvaus suoritetaan vakuutuksen ottajalle, ellei korvauksen jaosta ole lisäehdoissa muuta sovittu.
  • Tutustu ohessa olevaan Koiranomistajan ja haltijan perussääntöön.
    Vaadi luovuttajalta koiran ruokinta- ja huolto-ohjeet.
  • Sijoituskoiraa ottaessasi käytä aina apuna Suomen Kennelliiton
    ja ao. rotujärjestön asiantuntemusta.

Vakuus- eli takuuraha, sekä muut raha-asiat.

  • Normaali Suomen Kennelliiton hyväksymä takuuraha on enintään puolet pennun hinnasta, jonka luovuttaja palauttaa vastaanottajalle, käytettyään koiraa sopimuksen mukaisesti jalostukseen. Maksu palautetaan viimeistään, kun pentueen syntymästä on kulunut kaksi kuukautta.
  • Jos luovuttaja ei käytä koiraa jalostukseen, vakuusmaksu jää hänelle, mutta koiran omistusoikeuden tulee siirtyä vastaanottajalle joka tapauksessa viimeistään koiran täyttäessä neljä (4) vuotta, ellei sopimukseen toisin ole kirjoitettu. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa vaihtoehtoista kolmea vuotta (3). Kaikki yli neljä vuotta menevät sopimukset, Suomen Kennelliitto katsoo kohtuuttomiksi.
  • Jos narttu synnyttää vastaanottajan luona, on hänellä oikeus saada luovuttajalta käypä korvaus, hoito- lisäruokinta, sekä muista kuluista.

Lisäehdoista

  • Osapuolet voivat sopia lisäehdoista tai muuttaa edellä olevia ehtoja, jos se
    esim. koiran iän tai huomattavan arvon vuoksi (tuontikoirat) on tarkoituksenmukaista.
    Lisäehdot on syytä tehdä kirjallisesti. Lisäehdoissa ei saa kuitenkaan asettaa vaatimuksia sijoituspentujen lukumäärän, värin tai sukupuolen suhteen. Lisäehdot eivät saa muodostua kohtuuttomiksi.
  • Jos siis pentueeseen syntyisi vain yksi pentu, sen katsotaan olevan yksi pentue sekä sijoitussopimuksen raukeamiseen oikeuttava seikka, vaikkei pentu sitten jäisikään eloon.
  • Vastaanottaja ilmoittaa luovuttajalle nartun juoksuajoista viimeistään
    toisena päivänä niiden alkamisesta.
  • Luovuttaja ilmoittaa vastaanottajalle hyvissä ajoin, milloin hän aikoo astuttaa nartun.
  • Mikäli vastaanottaja päättää luopua koirasta, koira palautetaan luovuttajalle ja vakuusmaksu jää luovuttajalle.

Omistusoikeudesta

  • Osapuolet voivat milloin tahansa sopia siitä, että vastaanottaja lunastaa omistusoikeuden kokonaan luovuttajalta maksamalla vakuusmaksun ja pennun hinnan erotuksen.
  • Osapuolilla ei ole oikeutta siirtää tämän sopimuksen mukaisia oikeuksiaan
    kolmannelle osapuolelle.
  • Luovuttajalla on oikeus pitää koiran rekisteritodistus hallussaan sijoitussopimuksen täyttymiseen asti, mutta sopimuksen täytyttyä, pitää luovuttajan toimittaa rekisteripaperi sekä omistajanmuutosilmoitus viipymättä vastaanottajalle.
  • Jos luovuttaja ei käytä koiraa jalostukseen, vakuusmaksu jää hänelle, mutta koiran omistusoikeuden tulee siirtyä vastaanottajalle joka tapauksessa viimeistään koiran täyttäessä neljä (4) vuotta, ellei sopimukseen toisin ole kirjoitettu. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa vaihtoehtoista kolmea vuotta (3). Kaikki yli neljä vuotta menevät sopimukset, Suomen Kennelliitto katsoo kohtuuttomiksi.
Keskikokoinen perunkarvatonkoira
Keskikokoinen perunkarvatonkoira

Koiranomistajan ja -haltijan perussääntö on luettavissa Suomen Kennelliiton SKL:n internetsivuilta tästä linkistä:


SuKaRoiset 2014 (23.08 – 24.08.2013)

Taas on aika viettää rentouttavaa ja viihtyisää SuKaRois- viikonloppua yhdistysjäsenten kesken!

Pappisissa vietetään taas mukavaa viikonloppua koirien ja koiraihmisten kanssa.

Seurustellen, syöden, juoden ja vaikkapa saunoen.

Kustannukset ja ruokailu
Osallistuminen maksaa sinulle vain 20€/hlö, lapset alle 10v ilmaiseksi. Päiväkävijöille ruokamaksu 5€/henkilö.

Maksu etukäteen SuKaRon tilile Nordea: 147030-229461

Yhdistys tarjoaa perinteisesti lauantaina lounaan ja pientä iltapalaa grillattavien kera. Sunnuntaina aamupalaa sekä päiväkahvit vielä ennen kotiinlähtöä. Jos olet allerginen, ilmoitathan siitä ajoissa.

Majoittuminen
Paikka on nimeltään Pappistalo, entinen kyläkoulu. Lisätietoja voit katsoa www.pappinen.com/pappistalo.htm
Koululla on mahdollista yhteismajoitus, jokunen yksittäismajoituskin onnistuu.

Varaathan mukaasi yöpymistä varten tyynyn, petivaatteet tai vaihtoehtoisesti makuupussin.
Jos mahdollista, varaathan myös koirille yöpymispaikan esim. boxin tms. jos koirasi ei voi yöpyä muiden koirien kanssa.

Mukaan kannattaa ottaa myös säkillinen iloista leirimieltä!

Ilmoittautumisia ottaa vastaan:
kaisa.matilainen@sukaro.net  tai
kaarina.naaralainen@sukaro.net

HUOM! Yhdistys ei vastaa koirien aiheuttamista tuhoista tms. koirat ovat omistajan vastuulla!


Suomen Karvattomat Rodut – SuKaRo ry

sukaro_logo_etusivu

Yhdistys edustaa kennel organisaatiossa virallisesti perunkarvatonkoiraa ja meksikonkarvatonkoiraa.Suomen Karvattomat Rodut – SuKaRo ry on perustettu 12.10.2001.
Yhdistysrekisteriin se on merkitty 21.01.2002.
SSKY – Suomen seurakoirayhdistys ry jäseneksi se hyväksyttiin 20.02.2002 ja
SKL – Suomen Kennelliiton jäsenyyden saimme 19.11.2010
Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta perustuu sen rekisteröityihin sääntöihin:
2§ Tarkoitus
Sen tarkoituksena on Suomen Kennelliiton – Finska Kennelklubben ry: n ja rotujärjestön jäsenenä edistää puhdasrotuisten karvattomien koirarotujen vastuuntuntoista kasvatustyötä ja toimia tunnollisten karvattomien koirarotujen kasvattajien yhdyssiteenä ja edunvalvojana ja vaikuttaa terveiden karvattomien koirarotujen kasvatustyön ja jalostuksen edistämiseksi. Yhdistyksen tarkoituksena on myöskin herättää ja ylläpitää karvattomien koirarotujen harrastusta, sekä edistää ja tukea niiden harrastustoimintaa Suomessa!

amazon cloud